Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Hiio hoi!

Kuva
  21.3.2021 Hiio hoi! Tällä viikolla olen huomannut, että lähestyvät kunnallisvaalit ovat vilkastuttaneet paikallisia Facebook-sivuja ja ihan lehtienkin palstoja. Oma kirjoituksenikin julkaistiin paikallislehdessä. Nyt on selvästikin otollinen aika tehdä aloitteita ja herätellä päättäjiä. Olen itsekin ollut osallisena keskusteluissa, pitäisikö Lopelle hankkia kunnan toimesta nuorille mopoilusuora. Itsekseni olen sen sijaan miettinyt, kannattaako Lopelle ostaa uutta  latukonetta, pitäiskö rakennuttaa vuokrataloja vaiko ostaa vanha terveyskeskus. On niin helppoa olla sanomassa, että tietysti täytyy. Sehän on ensimmäinen ajatus. Kun asiaa lähtee pohtimaan tarkemmin ja keskustelee ihmisten kanssa, jotka asioista ymmärtävät vielä enemmän ja tietävät taustalla vaikuttavista asioista, niin huomaakin, etteivät asiat olekaan ihan yksinkertaisia. Asioista täytyy ottaa selvää. Kaikkien näiden ajatusten keskellä herää kysymys, että onkohan kunnalla joku pitkän tähtäimen suunnitelma? Kunnassa tehdä

Ristiriitainen olo

Kuva
Tälläisia kokouksia meillä pidetään paikallisesti Keskustalaisten kesken. Olen nyt muutaman viikon aikana huomannut, että ehdokkaana oleminen aiheuttaa minussa vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Tai oikeastaan se, että itseään pitäisi tuoda mahdollisimman paljon esille, mutta kuitenkin vain sen verran ettei ärsytä ketään liikaa. Vai onko sekin parempi, että jää edes jotenkin mieleen? Kuka sitäkin sitten arvioi ja millä mitta-asteikolla? Tulin siihen tulokseen, että elämässä ei ole mahdollista aina miellyttää kaikkia. Välillä joutuu toimimaan siten, mikä tuntuu itselle hyvältä ja sopivalta. Eikä kenenkään ole pakko käydä lukemassa blogiani tai mitään muutakaan vaaleihin liittyvää julkaisua. Päädyin siihen, että julkaisen juttuja kun on asiaa. Olen kuitenkin ollut äärimmäisen ilahtunut siitä, että aika moni on käynyt lukemassa minun blogiani. Suurin osa lukijoista on todennäköisesti minun Facebook ystäviäni ympäri Suomea, joten eihän nämä minun kirjoitukseni välttämättä kauheasti anna min

Käänteitä

Kuva
 7 .4.2021 Kuva liittyy harrastukseeni:) Pieni esittely vielä minusta. Olen 40-vuotias erityisopettaja Lopen Läyliäisistä. Olen kotoisin Rovaniemeltä, mutta olen asunut Läyliäisissä jo yhdeksän vuotta. Loppi on mun lappi:) Meidän perheessämme on kolme lasta, 2-, 9- ja 12-vuotiaat, sekä kaksi koiraa ja kissaa. Työskentelen Karkkilassa isossa alakoulussa ja harrastan lenkkeilyä ja ilmeisesti tätä nykyä myös blogin kirjoitusta ja kunnallisvaalityötä. Tällä hetkellä suoritan LUKILOKI-opintoja työni ohessa, sekä toimin lasteni koulun vanhempaintoimikunnassa, Lopen alakoulujen vanhempaintoimikunnassa sekä OAJ:n paikallisyhdistyksessä varajäsenenä. Olen myöskin ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja vertaissovitteluohjaaja. Nautin uuden oppimisesta ja yhteistyöstä. Minut pyysi mukaan Keskustan ehdokkaaksi mieheni ystävä, meidän naapurimme ja lastemme kaverin isä. Hän on ollut aiemmin mukana kunnanvaltuustossa. Hän osasi oikeasti kertoa, miksi juuri minua tarvitaan ja kuinka kunnanv

Ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin

Kuva
 Hei lukijani, Tämän blogin tarkoituksena on kertoa minun matkastani kohti kunnallisvaaleja. Moni on lähtenyt tänä keväänä uutena ehdokkaana mukaan ja mietin, että on tärkeää kuvailla ja kertoa mitä kaikkea tähän prosessiin kuuluu ja miten se vaikuttaa arkeeni ja ajankäyttööni. Moni, joita olen pyytänyt mukaan kokee, ettei ole aikaa tai oikea hetki elämässä. Uskon, että aikaa löytyy asioihin joita pitää itselleen tärkeänä. Niin se elämä yllättää. Olen pitänyt itseäni aina kovin ei poliittisena henkilönä. Kun minua pyydetiin mukaan Keskustan ehdokkaaksi, ajattelin aluksi etten oikein tiedä enkä osaa. En ajatellut että olisin poliitikko. Politiikkahan tarkoittaa suomeksi kansalaista koskevaa toimintaa, jolla yritetään vaikuttaa asioihin. Sain paljon tukea ja tietoa, jonka seurauksena aloin ymmärtää, että kunnanvaltuutetut päättävät nimenomaan kuntalaisten asioita. Juurikin niistä asioista, jotka koskevat minua, perhettäni ja asuinaluettani. Totta kai haluan olla mukana tuomassa oman näke